Uutishuone

Uutishuone

Elämyksiä ympäri vuoden Tykkimäellä

22.09.2022 | Kuukauden kasvo

Tykkimäen vapaa-aikakeskus sai menneenä kesänä vierelleen Tykkimäki Resortin. Tilavat villat elämyspalveluineen sopivat myös yritysasiakkaiden tarpeisiin ympäri vuoden.

Vuonna 1986 perustettu Tykkimäki on Suomen kolmanneksi suurin huvipuisto, joka sijaitsee Kouvolassa historiallisella Tykkimäen alueella. Huvipuiston lisäksi Tykkimäen vapaa-aikakeskukseen kuuluvat vesipuisto Aquapark ja aktiviteettipuisto Actionpark. Vapaa-aikakeskuksen kohteissa vierailee vuosittain noin 250 000 kävijää.

”Merkittävimmät asiakasryhmät ovat lapsiperheet, luokkaretkeläiset, erilaiset seurat ja yhdistykset sekä työporukat, jotka tulevat päiväksi virkistäytymään”, kertoo Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy:n kioski- ja ravintolapäällikkö Jonna Vauhkonen.

Huvipuiston kesäkausi käynnistyy toukokuussa ja kestää elokuun loppuun saakka. Vieressä sijaitsevan vesipuiston altaisiin ja vesiliukumäkiin pääsee virkistäytymään kesäkuusta elokuun alkupäiviin. Aktiviteettipuisto palvelee ympärivuotisesti Kouvolan Prisman katon alla.

”Tykkimäen vapaa-aikakeskus on Kymen Seudun Osuuskaupan kokonaan omistama tytäryhtiö. Työllistämme kesäkaudella noin 250 kesätyöntekijää ja olemme näin ollen yksi Kymenlaakson alueen suurimmista kesätyöllistäjistä”, Vauhkonen kertoo.

Hattara kuuluu huvipuistopäivään

Tykkimäen huvipuiston vetonauloja ovat olleet kovaa kiitävä Idän pikajuna sekä ylösalaisin katollaan seisova Yllätysten talo, jotka ovat kävijämääriltään huvipuiston suosituimpia laitteita. Perheen pienimmät viihtyvät esimerkiksi Valasveneiden, Satujunan tai Riemurallin värikkäiden autojen kyydissä. Vesipuisto hemmottelee kävijöitään muun muassa yli sata metriä pitkällä rengasmäellä sekä 25-metrisellä uima-altaalla.

Nälkäisenä kesäistä huvittelupäivää ei tarvitse viettää, sillä Tykkimäen kävijöitä palvelee yli kymmenen erilaista kioskia, kahvilaa ja ravintolaa. Ruokatarjonta kattaa takuuvarmat huvipuistohitit, kuten pizzat, burgerit ja hodarit. Hattara on monille huvipuistopäivän ykkösherkku. Makeannälkää voi lisäksi sammuttaa vaikkapa pehmiksellä ja metrilakulla.

Aivan uusi Tykkimäki Resort  

Lammenranta Kitchen & Bar on uusi ravintola, joka sijaitsee kesällä toimintansa aloittaneen Tykkimäki Resortin yhteydessä. Ympärivuotisesti avoinna olevan ravintolan tarjontaa täydentää kesäkaudella lähes 200-paikkainen terassi.

Lammenrannan ruokalistalta löytyy muun muassa kiviuunipizzoja, laavakivigrillin herkkuja, salaatteja, burgereita ja suosittua flatbreadia.

Paikallisina lähituotteina suositaan muun muassa lihaa, kasviksia, mansikoita, kaurahiutaleita ja pienpanimon oluita.

”Lähialueen elementit ovat ravintolan toiminnassa isosti mukana, sillä haluamme paikalliset toimijat osaksi tarinaamme”, kertoo Tykkimäki Resortin päällikkö Topias Sundqvist.

Kesä-heinäkuussa asteittain toimintansa aloittanut Tykkimäki Resort on uusi matkailu- ja elämyspalveluja tarjoava keskus Kymenlaakson alueella. Monipuoliset majoituspalvelut kattavat vaihtoehtoja telttapaikoista ylellisiin villoihin. Resort sijaitsee lähellä luontoa, Käyrälammen rannalla, mutta kuitenkin aivan Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen palveluiden ulottuvilla.

”Palvelemme toinen toisiamme Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen kanssa. Heidän vieraansa voivat käyttää meidän palvelujamme ja meidän vieraamme heidän”, Sundqvist sanoo.

Hotellimukavuuksia ja laavun eksotiikkaa

Sundqvistin mukaan Tykkimäki Resortin ja Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen muodostama palvelukokonaisuus on merkittävä Kymenlaakson alueen matkailun kannalta ja lisäksi ainutlaatuinen koko Suomen mittakaavassa.

”Meillä on upea kokonaisuus uutta, fiiniä majoitusta yhdistettynä leirintämajoitukseen luonnon lähellä huvi- ja vesipuiston vieressä. Toista näin uniikkia kohdetta ei Suomessa ole.”

Tykkimäki Resortin erikoisuuksiin lukeutuu esimerkiksi glamour camping eli glamping. Hotellihuoneen mukavuuksia ja laavun eksotiikkaa yhdistäviä glamping-laavuja on kaikkiaan kolme. Mökkimajoitusta kaipaaville on tarjolla pieniä minimökkejä, omalla saunalla varustettuja lomamökkejä sekä isompia perhehuviloita, joissa on myös tilava terassi ja poreallas.

Isommat seurueet voivat valita majoituskohteeksi Tykkimäki villan, joissa on kaikkiaan seitsemän makuuhuonetta, oma sauna ja poreallas sekä näkymät järvelle. Villat sopivat hyvin esimerkiksi yritysasiakkaiden käyttöön, sillä villoista on yhteys erilliseen neuvottelupaviljonkiin.

Pyöräilyä, padelia ja elämyskelluntaa

Sundqvist kertoo, että lomaan tai kokouspäivän on mahdollista sisällyttää myös aktiviteettipalveluita, joita Resortissa tarjoaa yhteistyökumppani Saimaan Palju. Tarjolla on esimerkiksi pyöräilyä, melontaa, padelia, sup-lautailua ja elämyskelluntaa.

”Palvelu on tarjolla kaikille alueella liikkuville. Ei tarvitse olla Resortin asiakas, että pääsee hyödyntämään näitä vuokravälineitä. Majoittuvat asiakkaat ja ryhmät voivat lisäksi yhdistää elämyspalveluihin esimerkiksi saunomista ja ruokailua.”

Tykkimäki Resortin panoraamasaunat sijaitsevat Käyrälammen rannalla. Saunoista, porealtaista ja järvimaisemista mahtuu kerrallaan nauttimaan 6–16 henkeä. Saunoille voi tilata ravintola Lammenrannasta myös tarjoiluja, kuten virvokkeita ja kiviuunipizzoja maistelukokonaisuuksina.

Koettavaa ympärivuotisesti

Topias Sundqvist kertoo, että vasta avattu Tykkimäki Resort on herättänyt kiinnostusta niin lomailijoiden kuin yritysasiakkaiden keskuudessa. Resort tavoittelee myös kansainvälisiä asiakkaita.

”Uskon, että kansainväliset asiakkaat tulevat olemaan meillä isossa roolissa. Kyselyitä varausmahdollisuuksista on tullut jo viime syksystä saakka.”

Sundqvistin mukaan Tykkimäki Resortissa riittää koettavaa ympärivuotisesti, vaikka vieressä olevat huvi- ja vesipuisto kesäkauden jälkeen sulkeutuivat. Kiinnostavia käyntikohteita ovat esimerkiksi noin 30 kilometrin päässä Kouvolasta sijaitseva maailmaperintökohteisiin lukeutuva tehdasmuseo Verla sekä reilun puolen tunnin ajomatkan päässä odottava Repoveden kansallispuisto.

”Saimaan Palju toteuttaa aktiviteettipalveluja Resortin alueella myös talvella. Ympärillä on uskomaton latuverkosto, myös retkiluistelu ja lumikenkäily on mahdollista. Keväällä jäiden lähdettyä Käyrälammessa voi kellua pelastuspuku päällä ihailemassa tähtitaivasta.”

Juttu on julkaistu Nova-lehden numerossa 7/22. Nova-lehti


Teksti: Krista Korpela-Kosonen
Kuva: Mikko Hovi

Jaa sisältöä: