Uutishuone

Uutishuone

Hävikistä tehdään hyvää

03.10.2022 | Ajankohtaista

Meira Nova toimii yhteistyössä eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, jotta ylijäämätuotteet eivät päätyisi hävikkiin.

Meira Novalla on valikoimassaan noin 18 000 tuotetta. Valikoiman hallinnalla ja oikealla varaston kiertonopeudella varmistetaan logistiikkakeskuksen varastotilojen täyttöaste sekä tuotteiden riittävä säilyvyysaika asiakkaalle.

Tuotteiden menekkiin vaikuttavat kuitenkin markkinoilla tapahtuvat muutokset, jotka voivat olla hyvinkin nopeita. Näin ollen tuotteita jää aika ajoin ylijäämänä varastoon.

”Kaikessa toiminnassa on varmistettava, ettei turhaa hävikkiä tule. Elintarvikkeita ei koskaan pidä heittää jätteeseen, jos se voidaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen”, laatupäällikkö Susanna Viitaniemi Meira Novalta sanoo.

Meira Nova toimiikin yhteistyössä useiden hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Myös uusia kumppanimahdollisuuksia kartoitetaan säännöllisesti. Viitaniemen mukaan yhteistyössä on etusijalle laitettu erityisesti isot, terminaalityyppiset toimijat, sillä toiminta niiden kanssa on kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä, kun vain yksi auto käy Meira Novalla. Toiminta ei myöskään sido liian paljoa työvoimaa, kun kerralla saadaan lähtemään isompi kuorma.


Jaa sisältöä: