Hävikkiviikolla, jota vietetään parhaillaan 23.- 29.9., puhutaan ruokahävikistä ja ruoan arvostuksen puolesta.
Ruokahävikki on syömäkelpoista ruokaa, joka on syystä tai toisesta päätynyt jätteeksi syömisen sijasta. Koko ruokaketjun vuotuisen ruokahävikin määrä maassamme on 400 miljoonaa kiloa. Syömäkelpoista ruokaa menee eniten hukkaan kodeissa. Uusimpien arvioiden mukaan kotitalouksien hävikin määrä on kasvanut jo 155 miljoonaan kiloon vuosittain. Jokainen suomalainen heittää siis vuosittain lähes 30 kiloa ruokaa hukkaan.
On arvioitu, että liki kolmannes kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta päätyy roskikseen syömisen sijasta. Hävikkiviikon päätteeksi 29.9. vietetään kansainvälistä elintarvikejäte- ja ruokahävikkipäivää (International Day of Awareness of Food Loss and Waste). Kampanjapäivän tavoite on lisätä tietoisuutta ruokahävikkiongelmasta ja sen mahdollisista ratkaisuista. Samalla edistetään yhteistyötä eri toimijoiden välillä kohti kestävän kehityksen tavoitetta, joka on ruokahävikin puolittaminen vähittäis- ja kuluttajatasolla vuoteen 2030 mennessä sekä ruokahävikin vähentäminen ruoantuotanto- ja jakeluketjuissa.
Meira Novalla on pitkäaikaiset hyväntekeväisyyskumppanit. Ohjaamme kaiken käyttökelpoisen ylijäämäelintarvikkeen hyväntekeväisyyskumppaneillemme. Biojätteeseen ohjaamista vältetään viimeiseen asti. Vuonna 2023 ruokahävikin osuus suhteessa elintarvikkeiden kokonaismäärään (kg perusteinen laskelma) oli 0,08 %.